Tämä on lupaava artikkeli.

Libya

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 14. elokuuta 2013 kello 16.24 käyttäjän JuusoheBot (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Libyan valtio
دولة ليبيا
(Daulat Lībiyā)
lippu

Libyan sijainti

Valtiomuoto tasavalta
puhemies
pääministeri		 Mohamed Yousef el-Magariaf
Abdurrahim El-Keib[1]
Pääkaupunki Tripoli 1 184 045 as.
32°52′N, 13°11′E
Muita kaupunkeja Bengasi 667 427 as. ,
Misurata 345 566 as.,
Tarhuna,
Al Bayda,
Al Khums,
Zuwara,
Ajdabiya,
Sabha,
Sirt
lisää kaupunkeja
Pinta-ala
– yhteensä 1 759 540 [2] (sijalla 17)
– josta sisävesiä ei merkittävästi
Väkiluku (2012 (arvio)) 6 733 620 [2] (sijalla 102)
– väestötiheys 3,4
– väestönkasvu 2,117 (2010)
Viralliset kielet arabia
Valuutta Libyan dinaari (LYD)
BKT (2010)
– yhteensä 92,62 miljardia USD [2]  (sijalla 88)
– per asukas 14 100 USD
HDI (2019) 0,724 [3] (sijalla 105)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 7,6
– teollisuus 49,9
– palvelut 42,5
Aikavyöhyke +2
– kesäaika ei käytössä
Itsenäisyys
– Italiasta
24. joulukuuta 1951
Lyhenne LY
– ajoneuvot: LAR
– lentokoneet: 5A
Kansainvälinen
suuntanumero		 +218
Tunnuslause الحرية والعدالة والديمقراطية
(Vapaus, oikeus, demokratia)
Kansallislaulu ”Libya, Libya, Libya”

Libyan valtio[4] (arab. دولة ليبيا‎, Daulat Lībiyā) eli Libya (arab. ليبيا‎, Lībyā) on valtio Pohjois-Afrikassa. Libya sijaitsee Välimeren rannalla ja sen rajanaapurit ovat idässä Egypti, kaakossa Sudan, etelässä Tšad sekä Niger ja lännessä Algeria sekä Tunisia. Libya on pinta-alaltaan, 1 759 000 neliökilometriä, Afrikan neljänneksi suurin valtio.

Muammar Gaddafi johti maata itsevaltiaana monarkian kumoamisesta, vuodesta 1969 alkaen. Vuoden 2011 alussa Libyassa puhkesi rajuja mielenosoituksia Gaddafia vastaan Tunisian ja Egyptin vallankumousten innoittamina. Gaddafi pyrki kukistamaan levottomuudet väkivalloin ja myös kapinalliset tarttuivat aseisiin. Maaliskuussa 2011 YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi ilmaiskut siviilien suojelemiseksi. Elokuun lopussa 2011 NATO:n tukemat kapinalliset valtasivat maan pääkaupungin hallitukselta, jolloin Muammar Gaddafin luoma hallinto luhistui. Viimeiset vastarintapesäkkeet luhistuivat 20. lokakuuta, jolloin Gaddafi kuoli.

Historia

Pääartikkeli: Libyan historia

Varhainen historia

Arkeologisista löydöistä voidaan päätellä, että nykyisen Libyan rannikolla oli kivikautista asutusta 8000-luvulla eaa. Berberit ovat levittäytyneet Saharaan ilmesesti 3000-luvulla eaa., mutta jo ennen heitä sisämaassa oli liikkunut paimentolaisia.[5]

Foinikialaiset käyttivät suojaisia satamia ennen 1200-lukua eaa. He kehittivät kauppasuhteet berbereihin, ja vaikuttivat näiden kulttuuriin. Karthagon kolmen kaupungin rypäs sai nimen Tripolis.[6] Myös kreikkalaiset merenkulkijat ylittivät Välimeren tottuneesti. He perustivaat Kyreneen kaupungin 631 eaa.[7] Samaan aikaan Saharan autiomassa, Fezzanin alueella asuivat berbereistä ja paimentolaisista polveutuneet garamantit. Garamantit saapuivat alueelle ennen vuotta 1000 eaa.,[8] ja heidän valtakuntansa oli vaikutusvaltaisimmillaan vuosien 500 eaa. ja 500 jaa. välillä.[9]

Tripolitania ja Kyrenaika olivat kukoistavia Rooman provinsseja noin neljäsadan vuoden ajan. Kyrenaikaan asettui laaja juutalaisyhteisö, joka oli karkotettu Palestiinasta kapinan jälkeen. Kristinusko levisi Rooman afrikkalaisiin provinsseihin 400-lukuun mennessä.[10]

Arabit tulivat 600-luvun puolimaissa Libyan alueelle, kalifi Omar I:n (hallitsi 634–644) johdolla, joka valtasi Tripolin.[11] Arabit alkoivat asuttaa rannikkoa jättäen sisämaan berberiheimoille. Libyan rannikko oli kuitenkin strategisesti tärkeä, joten muut valtiot kiinnostuivat alueesta. Aragonian kuningas Ferdinand Katalonialainen valtasi Tripolin vuonna 1510 ja luovutti sen Maltan ritarikunnalle vuonna 1530, mutta alue ei kuitenkaan pysynyt Maltan hallussa kuin parikymmentä vuotta. Turkkilainen merirosvo Dragut valloitti alueen vuonna 1551 ja perusti sinne turkkilaisen provinssin.[12] 1700-luvulla provinssi alkoi irtautua Turkista, vaikka paššat maksoivat silti veroja ottomaaneille. Ottomaanien valtakunta hallitsi koko Libyaa lukuun ottamatta Kyrenaikan kaupunkia, jota hallitsi šeikki Muhammed Ibn Ali al-Senusi. Ottomaanien valta Välimeren Afrikan rannikolla mureni, kun ranskalaiset valtasivat Algerin vuonna 1830 ja Tunisian vuonna 1881, Libya jäi Ottomaanien valtakunnalle vuoteen 1911 asti.[13]

Kun vuonna 1911 länsimaiden kiinnostus oli Toisessa Marokon kriisissä italialaiset päättivät hyökätä Libyaan. Italian armeija hyökkäsi Tripoliin ja onnistui kaupungin valtaamisessa.[14] Tämän jälkeen Italia valloitti Kyrenaikan ja rannikkoseudut, muttei onnistunut sisämaan valtauksessa paikallisten heimojen vastarinnan vuoksi. Ouchyn rauhansopimuksessa Libya liitettiin Italiaan Italian Libyana.[15]

Italian hallitsemassa Libyassa järjestettiin verilöyly, jossa satoja arabeja ammuttiin ja vangittiin vastarinnan vuoksi. Tripolin verilöyly lisäsi muiden valtioiden arvostelua Italian siirtomaapolitiikkaa kohtaan. 1920- ja 1930-luvulla Italia harjoitti Libyassa kovaotteista siirtomaapolitiikkaa. Sen armeija kukisti beduiinien kansannousun Fezzanissa.[16] Tuona aikana Italiasta muutti paljon ihmisiä Libyaan töihin, maahan rakennettiin nykyaikainen tieverkosto ja myös muuta infrastruktuuria kehitettiin.[17]

Kun toinen maailmansota alkoi, Italia evakuoi siirtolaisia takaisin emämaahan. Libya oli italialais-saksalaisten ja englantilaisten joukkojen rajujen taistelujen näyttämö vuosina 1941–1943. Kuuluisin taistelu oli Tobrukin piiritys vuonna 1942. Englantilaiset valtasivat Tripolitanian ja Kyrenaikan, ja Ranska Fezzanin vuonna 1943. Lisäksi Libyan aavikoilla asuvat heimot ottivat yhteen rajusti sisämaassa saksalaisten ja italialaisten joukkojen kanssa. Sodan jälkeen maa jäi Yhdistyneiden kansakuntien valvontaan, mutta maassa oli edelleen myös paljon italialaisia.[18]

Itsenäisyys

Idris I.
Muammar Gaddafi.

Yhdistyneet kansakunnat julisti Libyan itsenäiseksi kuningaskunnaksi vuonna 1951. Maan ensimmäiseksi hallitsijaksi tuli Kyrenikan emiiri Mohammed Idris al-Mahdi al-Sensusi, joka otti nimekseen Idris I. Idris sai lähes itsevaltiaan vallan, mutta hallitseminen oli vaikeaa paimentolaisheimojen liikkuvuuden takia. Kun Idris oli ulkomailla sairaalahoidossa, maassa tapahtui vuonna 1969 upseereiden järjestämä arabi­sosialistinen vallankumous, jota johti kapteeni, vallankaappauksen aikana vallankaappajaryhmän everstiksi ylentämä, Muammar Gaddafi.[19] Gaddafin johdolla talous kansallistettiin ja maasta tehtiin sosialistinen valtio. Vuonna 1973 Libya hyökkäsi Tšadiin, muttei onnistunut liittämään uusia alueita itselleen. 1970-luvulla Libya solmi kolme valtioliittoa Syyrian, Tunisian ja Egyptin kanssa, mutta kaikki liitot raukesivat.[20]

Epäily terrorismin tukemisesta

Libyaa epäiltiin 1980-luvulta lähtien osallisuudesta kansainvälisen terrorismin tukemiseen. Vuonna 1981 Yhdysvallat ampui alas kaksi maan hävittäjää ja pommitti vuonna 1986 Tripolia ja Bengasia, muttei saanut Gaddafia hengiltä. Vuonna 1986 Libyaa syytettiin pommin räjäyttämisestä Länsi-Berliinissä eräässä diskossa, jossa se surmasi amerikkalaisia sotilaita.[20]

Välit viilenivät lopullisesti vuonna 1988, kun Pan Amin lento Lontoosta New Yorkiin räjähti pienen Lockerbien kylän yläpuolella Skotlannissa. Tämä tapahtuma tunnetaan nimellä Lockerbien pommi-isku. Huhtikuussa 1992 Yhdistyneet kansakunnat julisti pakotteet Libyaa vastaan sen painostamiseksi luovuttamaan kaksi libyalaista tiedustelu-upseeria epäiltynä osallisuudesta Lockerbien iskuun. Lopulta epäillyt luovutettiin, ja toinen epäillyistä tuomittiin vuonna 2002. Libyaa valtiona ei tuomittu. Vuonna 2009 Skotlanti luovutti tuomitun vangin Libyaan terveyssyistä.[20]

Vuonna 1989 Libya, Algeria, Marokko, Mauritania ja Tunisia muodostivat Arabien Maghreb-liiton.[20]

Läheneminen länteen

Maiden välit paranivat kun Gaddafi tuomitsi syyskuun 11. päivän iskut 2001 Yhdysvaltoihin ja luovutti Lockerbien pommi-iskusta epäillyt. Libya maksoi korvauksia Lockerbien pommi-iskun uhreille, vaikkei tunnustanutkaan osuuttaan iskuun. Vuoden 2004 aikana taloussaarrot purettiin ja Libyan öljyvarat tulivat jälleen länsimaiden markkinoille. Libyan suhteet ulkovaltoihin paranivat tämän jälkeen nopeasti. Aikaisemmin Yhdysvallat luki Libyan pahan akseliin kuuluvaksi, mutta poisti sen tästä luettelosta vuonna 2006. Britannian Tony Blair vieraili maassa kaksi kertaa, Britannia myi Libyalle ohjuksia ja brittiläinen BP allekirjoitti 29. toukokuuta 2007 Libyan kanssa kahden miljardin dollarin sopimuksen maan kaasukenttien hyödyntämisestä.[21] Myös Ranska myi maalle aseita, ja Nicolas Sarkozy puhui Libyaan rakennettavan ydinvoimalan puolesta. Italia solmi vuonna 2009 Libyan kanssa ystävyys- ja yhteistyösopimuksen, jossa se lupasi korvata Libyalle viisi miljardia Yhdysvaltain dollaria viiden vuoden aikana siirtomaa-ajan tuhoista.[22]

Sisällissota vuonna 2011

Pääartikkeli: Libyan sisällissota

Egyptin kansannousun innoittamat protestit ja mielenosoitukset kiihtyivät helmikuussa 2011. Poliisin ja turvallisuusjoukkojen kerrottiin torjuneen mellakoita väkivaltaisesti.[23] Internetin käyttöä rajoitettiin ja länsimaiset toimittajat karkotettiin tai eristettiin. Al-Jazeeran lähetyksiä häirittiin.[24] Gaddafi kehotti kansaa puolustamaan johtajaansa ja vallankumousta 22. helmikuuta 2011 pitämässään televisiopuheessaan. Gaddafi sanoi televisiopuheessa, ettei pakene maasta, vaan taistelee kuolemaan asti.[25]. Levottomuudet kehittyivät maaliskuussa käytännössä sisällissodaksi, kun Libyan hallitus alkoi käyttää armeijaa kapinallisia vastaan. Maaliskuun puolivälissä Libyan hallitus näytti saaneen yliotteen kapinallisista, mutta YK antoi luvan ilmaiskuihin ihmisoikeuksia rikkoneita hallituksen joukkoja vastaan. Mm. Iso-Britannia pommitti Gaddafin ilmavoimia ja ilmatorjuntaa tehden ne toimintakyvyttömiksi.[26].

Sisällissota juuttui pitkäksi aikaa miltei paikoilleen. Elokuussa 2011 kapinalliset alkoivat edetä läntisessä Libyassa vuorilta pyrkien saartamaan maan pääkaupungin Tripolin. 20. elokuuta kapinalliset soluttautuivat Tripoliin ja siellä syntyi taisteluja kaupungin hallinnasta. 27. elokuuta kapinallisilla oli hallinnassa käytännössä koko Tripoli, ja Gaddafin hallinto kaadettu. Gaddafi itse oli piilossa ja pakosalla. Sisällissota jatkui maassa yhä Gaddafin kannattajien ja vastustajien välillä.

Väliaikaishallinnon joukot ottivat Gaddafin kiinni Sirtissä lokakuun 20. päivä 2011 välittömästi Naton tekemän ilmaiskun jälkeen. Kapinalliset pahoinpitelivät ja teloittivat Gaddafin pian kiinnioton jälkeen[27][28][29].

Hallinto ja politiikka

Libyaa hallitsevaksi tahoksi on julistautunut Muammar Gaddafin vastaisten kapinallisten Kansallinen siirtymäneuvosto, jonka ovat tunnustaneet uset valtiot. Neuvoston mukaan sen tavoitteena on johtaa poliittisesti ja sotilaallisesti, turvata libyalaisten peruspalvelut ja edustaa libyalaisia ulkomailla. Neuvoston johtajien mukaan neuvosto ei ole hallitus, vaan sen tarkoituksena on ohjata Libya Gaddafin jälkeiseen aikaan, järjestää vapaat vaalit ja luoda perustuslaki. Web-sivujensa mukaan neuvostolla on puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, edustajia eri titteleillä ja 33 jäsentä, jotka edustavat Libyan alueita ja kaupunkeja. Elokuussa 2011 julkaistussa dokumentissa "Suunniteltu perustuslaillinen peruskirja siirtymävaiheelle" neuvosto esitti suunnitelman monipuoluedemokratiasta, joka perustuisi islamilaiseen lakiin (sharia).[30][31]

Väliaikaishallinnon pääministeriksi valittiin Mahmoud Jibril, joka ilmoitti luopuvansa tehtävästä Gaddafin kuoltua. Hänen seuraajakseen tuli 31. lokakuuta 2011 Abdel Rahim al-Kib. Kunnon vaalit on ilmoitettu pidettäväksi kahdeksan kuukauden kuluttua, ja sen jälkeen uudet päättäjät laativat uuden perustuslain.[32]

Hallinnollinen jako

Libyan kunnat numeroituina
Pääartikkeli: Libyan kunnat

Libyan hallinnollinen jako on muuttunut historian aikana paljon. Maa jaetaan nykyään 22 kuntaan (Sha'biyat; yksikkö – Sha'biyah).[33]

  1. Al Butnan
  2. Darnah
  3. Al Jabal al Akhdar
  4. Al Marj
  5. Bengasi
  6. Al Wahat
  7. Al Kufrah
  8. Surt
  9. Murzuq
  10. Sabha
  11. Wadi Al Hayaa
  1. Al Misratah
  2. Al Murgub
  3. Tarabulus
  4. Al Jfara
  5. Az Zawiyah
  6. An Nuqat al Khams
  7. Al Jabal al Gharbi
  8. Nalut
  9. Ghat
  10. Al Jufrah
  11. Wadi Al Shatii

Maantiede

Libyan kartta
Libya satelliittikuvassa tammikuussa 2004.

Libya sijaitsee Afrikan pohjoisosassa Välimeren rannalla. Se on pinta-alaltaan 1 759 000 neliökilometriä ja kooltaan Afrikan neljänneksi suurin valtio ja yli viisi kertaa Suomen kokoinen. Libyan rajanaapureita ovat idässä Egypti, etelässä Tšad ja Niger ja idässä Algeria sekä Tunisia. Libyalla on lähes 1 800 kilometriä rantaviivaa Välimerelle.[34]

Libyan maantieteen tärkeimmät piirteet ovat kapeat ja viljavat Välimeren rannikkokaistaleet sekä laaja Saharan autiomaa. Varsinaista vuoristoa ei ole, mutta maan eteläosassa sijaitseva Tibestin ylänkö kohoaa 2 200 metriin. Viljava rannikkokaistale on kapea, sen takana ylängöllä on laidunmaaksi soveltuvaa aroa joka etelää kohti mentäessä muuttuu vähitellen karuksi aavikoksi.[35]

Libya jaetaan perinteisesti kolmeen alueeseen, jotka ovat Tripolitania maan luoteisosassa, Fezzan maan lounaisosassa ja Kyrenaika maan itäosassa. Kyrenaika on alueista suurin ja käsittää noin puolet maan pinta-alasta.[34]

Suurimmat kaupungit ovat Tripoli (vuonna 2010 arviolta 1,025 milj. asukasta) ja Bengasi (arab. Benghazi, 630 000 asukasta). Misratah (260 000), Tobruk (133 000) ja Sabha (95 000) ovat jo selvästi pienempiä.[36]

Luonto

Hiekkadyynejä Tadrart Acacusissa.

Saharan aavikko peittää arviolta 95 % prosenttia maan pinta-alasta. Libyassa ei ole ollenkaan pysyviä jokia ja ainoastaan noin 1 % maasta on metsän peitossa.[37]

Libyassa viljellään sinimailasta rehuksi ja vehnää ihmisravinnoksi. Monien muidenkin vihannesten ja hedelmien kasvatus onnistuu keinokastelun avulla. Kuivilla seuduilla pärjäävät ainoastaan oliivi ja taatelipalmu. Aavikolla kasvaa palmuja siellä missä pohjavesi ei ole liian syvällä, ja lisäksi akaasioita ajoittain kuivuvissa joenuomissa eli wadeissa. Vain harvat villieläimet selviävät aavikolla. Näihin kuuluvat aavikkokettu, sakaali ja eräät jyrsijät.[38]

Libyassa elää ainoastaan harvoja nisäkäslajeja, joita ovat esimerkiksi gaselli, harjalammas ja aavikkokettu. Suurin Saharan alueella elävä jyrsijä on kampavarvasrotta. Liskoja käärmeitä ja skorpioneja esiintyy myös paljon. Libya sijaitsee useiden lintulajien muuttoreitin varrella. Näitä ovat esimerkiksi keltapäähaukka, aavikkovarpunen, pikkukorppikotka, lepinkäiset, kiurut, varis, turturikyyhky ja bulbulit. Erityisesti lännenkaulustrappi on metsästäjien suosiossa ja tämän vuoksi uhanalainen.[37]

Ilmasto

Libyasta on luokitelty viisi ilmastovyöhykettä, joista vallitsevia ovat Välimeren ja Saharan ilmastot. Rannikon alavilla seuduilla vallitsevassa välimerenilmastossa on lämpimät kesät ja leudot talvet. Ylängöillä on viileämpää, talvella esiintyy pakkasiakin. Sisämaan aavikoilla ilmasto on äärevää, kesät kuumia ja vuorokautinen lämpötilanvaihtelu suurta.[39]

Korkein mitattu lämpötila on mitattu al-Azizyan kunnassa. Aiemmin ennätykseksi mainittu Afrikan ja koko maailman korkein mitattu lämpötila varjossa +57,8 astetta celsiusta vuodelta 1922 on todettu virheelliseksi tiedoksi.[40]

Talous

Libya on yksi Afrikan vauraimpia valtioita. Maalla ei ole velkaa ja sen talouskasvu on viime vuosina pysytellyt 5-8 % välillä.[41] Asuminen on tuettua ja koulutus ja terveydenhuolto ilmaista. Libya on arabi­valtioksi sikäli epä­tyypillinen, että siellä myös naiset ovat hyvin koulutettuja.[42]

Libyan talous perustuu pitkälti öljyyn, joka tuo yli 90 % vientituloista ja 75 % hallituksen tuloista. Vain prosentti maasta on viljelykelpoista, joten maatalous työllistää vain 17 % työvoimasta ja 75 % ruuasta on tuotava. Vesi on myös suuri ongelma.[2]

Koulutus on Libyassa puutteellista; esimerkiksi korkeakouluissa annetaan opetusta vain muutamia kuukausia vuodessa. Puutteellinen koulutus vähäisten investointien ohella on jättänyt Libyan oman teollisuustuotannon varsin alhaiseksi.[41]

Työttömyys on Libyassa suuri ongelma. Tarkkoja lukuja on vaikea saada, mutta työttömyys on tiettävästi noin 30 %. Alityöllistettyjen määrä on suuri. Libyalaisten vähäisen koulutuksen vuoksi Libya joutuu hankkimaan koulutettua työvoimaa ulkomailta, ja Libyassa arvioidaan olevan noin kaksi miljoonaa siirtotyöläistä.[41]

Libyassa on ollut ulkomaalaisia vierastyöläisiä arviolta noin 100 000 Egyptistä,[43] ja jopa 100 000 kaakkoisaasialaista, kuten 26 000 filippiiniläistä, 25 000 thaimaalaista, 50 000 bangladeshilaista, 18 000 intialaista ja tuhansia kiinalaisia, nepalilaisia ja vietnamilaisia.[44]

Merkittävimmät luonnonvarat ovat öljy, maakaasu ja kipsi. Merkittävimmät vientituotteet öljy ja maakaasu sekä kemikaalit.[2]

Liikenne

Libyassa on 137 lentokenttää, joista 24:llä on yli kolme kilometriä pitkä kiitotie. Maantietä on yli satatuhatta kilometriä, josta lähes 60% päällystetty. Satamakaupunkeja ovat Az Zawiyah, Marsa al Burayqah (Marsa el Brega), Ra's Lanuf ja Tripoli.[2]

Väestöjakauma

Libyan väestö jakauma
  arabit
  berberit
  tuaregit
  tubut
  asumaton alue

Libyan yli 6-miljoonaisesta väestöstä 90 % asuu alueella, joka vastaa vain 10 prosenttia maan pinta-alasta. Suurin osa väestöstä on keskittynyt rannikkoalueille. Libya on laajoista aavikoistaan ja suhteellisen pienestä väestöstään johtuen harvaan asuttua aluetta; väestötiheys on noin 3 henkilöä/km². 78 % väestöstä asuu kaupungeissa.[2]

Vuoden 2010 väkilukuarvioon 6,461 miljoonaa kuuluu 116 000 henkeä, joilla ei ole kansalaisuutta.[2]

Libyalaisista 97 % on sunnimuslimeja. Väestöstä on etnisesti arabeja ja berbereitä 97 %, loput 3 % on kreikkalaisia, maltalaisia, italialaisia, egyptiläisiä, pakistanilaisia, turkkilaisia, intialaisia ja tunisialaisia. Väestöstä noin 83 % on lukutaitoisia.[45]

Kulttuuri

Libyan kansa on etnisesti ja kielellisesti melko yhtenäinen. Maassa on ollut myös merkittäviä vähemmistöjä: italialaisia ja juutalaisia eli omissa yhteisöissään 1900-luvun puoliväliin asti. Juutalaiset ovat siirtyneet paljolti Israeliin varsinkin maiden välisten suhteiden huononnuttua. Vuonna 1973 Gaddafi "rohkaisi" 45 000 italialaista lähtemään maasta ja takavarikoi heidän omaisuutensa valtiolle. Mustat libyalaiset ovat enimmäkseen orjien jälkeläisiä, jotka on aikoinaan tuotu keitaille maataloustyöhön tai beduiiniperheisiin kotipalvelijoiksi. Berberit ovat suuri, mutta ei niin selvästi erottuva vähemmistö.[46]

Moderni libyalainen rakennuskulttuuri heijastelee öljyn mukanaan tuomaa vaurautta. Vanhojen kaupunkien keskustoissa on edelleen linnoitettu vanhakaupunki muistona heimopäällikköjen vallasta ja sotaisammista ajoista. Myös keitaiden asutuskeskukset ovat vanhastaan muurien suojaamia.[46]

Rakennuskulttuurissa näkyy rajanveto julkisen ja yksityisen välillä. Kahvilat ja kadut ovat vilkasta miesten maailmaa. Koti on suojattua naisten maailmaa: alakerrassa ei yleensä ole ikkunoita, ja puutarhat ovat muurien takana suojassa katseilta. Kotiin on vain yksi sisäänkäynti, yleensä vahva puinen ovi.[46]

Libyalainen ruoka on samanlaista kaupungeissa ja maaseudulla, viljelijöiden ja paimentolaisten keskuudessa. Pääruoka on melkein aina yhdessä astiassa tehty ruokalaji. Kansallisruoka kuskus maustetaan paprikalla, tomaateilla, kikherneillä ja kauden vihanneksilla.[46]

Valtio valvoo viestimä tarkasti. Vuonna 2007 myös muut kuin valtionomisteiset mediat sallittiin, mutta vuonna 2009 uudet televisiokanavat ja sanomalehdet kansallistettiin.[47] Libyan lippu oli maailman ainoa valtion lippu, jossa oli vain yhtä väriä, vihreää.[48]

Maailmanperintökohteet

Libyassa on viisi Unescon Maailmanperintöluetteloon valittua historiallista paikkaa, Ghadamés, Kyrene, Leptis Magna, Sabratha ja Tadrart Acacus. Unesco on ollut huolissaan Libyan vuoden 2011 vallankumouksen aikana historiallisten paikkojen säilymisestä. Niiden vaarana on toisaalta taistelut ja pommitukset, toisaalta ryöstely. Suurimmassa vaarassa on rauniokaupunki Leptis Magna, joka sijaitsee vain sadan kilometrin päässä Tripolista.[49]

Foinikialaiset perustivat maan rannikolle kaupunkeja kolmetuhatta vuotta sitten, ja Rooman ja Kreikan valta-aikoina seudut olivat vilkasta kauppapaikkaa. Unescon mukaan Libyalla on ihmiskunnalle valtavan suuri kultuurihistoriallinen merkitys.[49]

Urheilu

Libya osallistui olympialaisiin vuosina 1968, 1980 ja sitten säännöllisesti vuodesta 1988. Sen joukkueessa on yleensä ollut alle 10 urheilijaa, eikä mitaleita ole tullut.[50]

Jalkapallo on Libyan suosituin sekä ainoa merkittävä urheilulaji. Libyan jalkapallohistorian kohokohta oli vuonna 1982 kun se isännöi Jalkapallon Afrikan-mestaruuskilpailuja ja sai hopeaa.[51] Libyan on tarkoitus isännöidä seuraavia kilpailuita vuonna 2013.[52] Helmikuussa 2011 Libyan jalkapallomaajoukkue oli FIFAn rankingissa sijalla 70.[53]

Ratsastuskilpailut kameleilla ja hevosilla ovat olleet perinteisiä kilpaurheilulajeja. Rannikko houkuttelee ihmisiä vesiurheilulajeihin.[54]

Suomalaiset Libyassa

1960- ja 1970-luvulla Libyassa rakennettiin suomalaisin voimin, ja maa oli Neuvostoliiton jälkeen toiseksi suurin rakennusviennin kohde. Sinne rakennettiin teitä, siltoja, vesijohtoja, satamia, kouluja, toimistotaloja ja kongressikeskus. Myös arkkitehtikoulutusta aloitettiin. Suomalaisten rakentama asetehdas ja armeijan koulutuskeskus oli virallisesti ompelukonetehdas, mutta sen tuotteilla aseistettiin terroristeja.[55]

Professori Pentti Murolen silloinen yritys Devecon suunnitteli meren rantaan öljyteollisuuden työntekijöille Ras Lanuf -nimisen kaupungin, joka on valmistunut puoliksi. Toimisto teki laajoja suunnittelutöitä myös sisämaahan Jufraan, jonne Gaddafi aikoi siirtää pääkaupungin, jotta ministerit saataisiin pois Tripolin huonojen vaikutusten piiristä.[56]

Rakentaminen loppui kansainväliseen kauppasaartoon.[55][57]

Katso myös

Lähteet

  • Ham, Anthony: Lonely Planet Libya. Lonely Planet, 2007. ISBN 1740594932.
  • Helen Chapin Metz (toim.): A Country Study: Libya. historiaosan toimittaja LaVerle Berry. Federal Research Division, Library of Congress, USA, 1988. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet

  1. ↑ Holmes, Oliver. "Libya's new prime minister is low-key technocrat", 1 November 2011. .
  2. ↑ a b c d e f g h Libya The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  3. ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  4. ↑ Zaptia, Sami: GNC officially renames Libya the “State of Libya” – until the new constitution Libya Herald. 9.1.2013. Viitattu 9.4.2013.
  5. ↑ Early History Libya: A Country Study. Library of Congress, 1987.
  6. ↑ Tripolitania and the Phoenicians Libya: A Country Study. Library of Congress, 1987.
  7. ↑ Cyrenaica and the Greeks Libya: A Country Study. Library of Congress, 1987.
  8. ↑ David Keys: Kingdom of the Sands Archeology.com. Archaeological Institute of America. Viitattu 18.3.2009. (englanniksi)
  9. ↑ Louis Werner: Libya's forgotten desert kingdom. Saudi Aramco World, touko-kesäkuu 2004, s. 8 - 13. Aramco. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.3.2009. (englanniksi)
  10. ↑ Libya and the Romans Libya: A Country Study. Library of Congress, 1987.
  11. ↑ Islam and the Arabs Libya: A Country Study. Library of Congress, 1987.
  12. ↑ Ottoman Regency Libya: A Country Study. Library of Congress, 1987.
  13. ↑ Ottoman Decline and Great Power Expansion (teoksesta Thomas J. Kehoe, Harold E. Damerow, and Jose Marie Duvall, Exploring Western Civilization: 1600 to the Present: A Worktext for the Active Student, Revised Edition. (Dubuque, Iowa: Kendall/Hunt Publishing Co., 1999.)
  14. ↑ Colony of Italy Libya: A Country Study. Library of Congress, 1987.
  15. ↑ Libya US Office of the historian
  16. ↑ The Second Italo-Sanusi War Libya: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1987.
  17. ↑ The Fourth Shore Libya: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1987.
  18. ↑ Otavan suuri ensyklopedia, 9. osa (Kriminologia - Lieksa), s. 3708, art. Libya. Otava, 1979. 951-1-05072-9.
  19. ↑ The September 1969 Coup 1987. Washington: GPO for the Library of Congress. Viitattu 4.11.2010. (englanniksi)
  20. ↑ a b c d Timeline: Libya BBC News
  21. ↑ BP Snares Huge Libyan Gas Fields BusinessWeek/Spiegel. Viitattu 01.06.2007.
  22. ↑ El doble juego de Berlusconi y Gadafi El Pais
  23. ↑ Ihmisoikeusliitto: Mielenosoittajat hallitsevat useita Libyan kaupunkeja Helsingin Sanomat. 21.2.2011. Viitattu 21.2.2011.
  24. ↑ Libyan protesters risk 'suicide' by army hands Guardian 19.2.2011 (englanniksi)
  25. ↑ Gaddafi vakuuttaa taistelevansa mielenosoittajia vastaan Yle Uutiset Ulkomaat 23.2.2011
  26. ↑ Libya crisis: Gaddafi's air force 'unable to fight' BBC News 23.3.2011
  27. ↑ HRW: Gaddafin surmaamiseen jälkeen tehtiin joukkomurha Yle uutiset Ulkomaat 17.10.2012
  28. ↑ HRW: Libyan kapinallisten tekemää joukkomurhaa ei ole edes alettua tutkia Yle uutiset ulkomaat 17.10.2012
  29. ↑ HRW: Death of a Dictator: Bloody Vengeance in Sirte (pdf, englanniksi)
  30. ↑ Key figures in Libya's rebel council BBC. Viitattu 6.9.2011.
  31. ↑ Italia tunnusti Libyan kapinallishallinnon (lähde suomenkieliselle nimelle) Helsingin Sanomat. Viitattu 6.9.2011.
  32. ↑ Ylen uutiset 31.10.2011
  33. ↑ Primary subdivisions Statoids
  34. ↑ a b Country profile: Libya lcweb2.loc.gov. 2005. Viitattu 6.3.2011. (englanniksi)
  35. ↑ Libya: A Country Study countrystudies.us. Viitattu 6.3.2011. (englanniksi)
  36. ↑ Libya: largest cities and towns and statistics of their population World Gazetteer (englanniksi)
  37. ↑ a b Lonely Planet, s. 62-64
  38. ↑ Flora and Fauna EWPnet
  39. ↑ Climate Libya: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1987.
  40. ↑ Sääennätyksiä maailmalta Ilmatieteen laitos
  41. ↑ a b c Maatietoa: Libya Talous. Suomen suurlähetystö, Tunis. Päivitetty 27.1.2010
  42. ↑ Health Social Welfare, The Traditional View of Men and Women Libya: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1987.
  43. ↑ Thousands of Egyptiant Migrant Workers Flee Libya Spiegel 23.2.2011
  44. ↑ Asian envoys plead for migrant workers in Libya Straits Times 2.3.2011
  45. ↑ Maatietoa: Libya Väestö. Suomen suurlähetystö, Tunis. Päivitetty 27.1.2010
  46. ↑ a b c d Libya Countries and Their Cultures
  47. ↑ Libya country profile BBC News
  48. ↑ Suomalaisen Maailman atlas, Genimap 2006
  49. ↑ a b Satu Helin, Pala historiaa voi kadota Libyassa, Helsingin Sanomat 5.9.2011 sivu B 2
  50. ↑ Libya in Olympics Sport reference. Viitattu 24.2.2011
  51. ↑ Lonely Planet, s. 50"
  52. ↑ "Hayatou," trust in the capacity of Libya to host the 2013 Africa Nations. Libya Online
  53. ↑ Associations FIFA
  54. ↑ Libya Sports Discover Libya. Viitattu 6.3.2011 (englanniksi)
  55. ↑ a b Ilkka Malmberg, Makaronia ja kilpa-autoja, Helsingin Sanomat 6.3.2011 sivu D 7
  56. ↑ Jyrki Iivonen, Loistavaa bisnestä Libyassa, Helsingin Sanomat 7.3.2011 sivu B 4
  57. ↑ Finnish companies ran extensive construction projects in Libya in the 1990s Helsingin Sanomat International Edition

Aiheesta muualla

Jäsenet
Jäädytetty
Tarkkailijat
Jäsenvaltiot

 

Malline:Link FA Malline:Link GA Malline:Link GA Malline:Link FA Malline:Link LA

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Libya&oldid=13457194”